äppelteknik

Steve Wozniak

Stephen Wozniak syntyi vuonna 1950 San Josessa, Kalifornian osavaltiossa, Yhdysvalloissa. Hän on toinen Applen perustajista. 1970-luvun puolivälissä Wozniak ja Steve Jobs loivat yhdessä Apple I:n ja Apple II:n. Varsinkin jälkimmäinen onnistui saavuttamaan suuren suosion erityisesti Yhdysvalloissa. Siitä tuli 1970- ja 1980-lukujen myydyin tietokone. Myöhemmin Apple on onnistunut saavuttamaan entistäkin enemmän mainetta niin tietokoneillaan kuin puhelimillaankin. Wozniakin ura Applen leivissä päättyi vuonna 1985, kun hän erosi yhtiöstä omasta tahdostaan.

Keksijänä työskentelevä Wozniak löysi kuitenkin uuden uran nopeasti Applesta lähdettyään. Hän onnistui keksimään ensimmäisen yleismallisen kaukosäätimen. Hän on käynyt luennoimassa useissa kouluissa ja akatemioissa keskittyen kuitenkin erityisesti K-12-kouluihin. Nykyisin Wozniak työskentelee Primary Data -yrityksessä arvostettuna tieteilijänä. Se sopiikin erittäin hyvin Wozniakille, joka on ollut lapsesta saakka kiinnostunut uusien asioiden keksimisestä ja kaikenlaisesta oppimisesta. Hän on myös rakentanut erilaisia pienoismalleja ja tehnyt kokeita, miten elektronisista laitteista saisi mahdollisimman toimivia.

Lapsuus

Vuonna 1950 syntynyt Steve Wozniak oli jo hyvin nuoresta pitäen kiinnostunut keksijöistä ja keksinnöistä. Hän suorastaan ahmi kirjoja, jotka kertoivat Tom Swiftistä. Tom Swift oli keksijä, joka suunnitteli kaikkea laidasta laitaan. Wozniak pystyikin samaistumaan sankariinsa monella tapaa. Wozniak seurasi tarkkaan myös omaa isäänsä, joka työskenteli tuohon aikaan insinöörinä Lockheed- yrityksessä, joka on ilmailualan yhtiö. Wozniak kiinnostui elektroniikasta juuri isänsä ansiosta. Isä oli myös hän, joka tarkasti useimmiten poikansa keksinnöt.

Wozniak valmistui Homestead High Schoolista vuonna 1968. Matematiikasta ja elektroniikasta kiinnostunut nuori mies lähti opiskelemaan Coloradon yliopistoon, jossa hän viihtyi kuitenkin ainoastaan yhden lukukauden ajan. Vuonna 1969 hän palasi jälleen kotiseuduilleen Kaliforniaan ja meni ammattikorkeakouluun ja sen jälkeen Kalifornian yliopistoon. Vielä koulussa olonsa aikana hän työskenteli erilaisissa elektroniikkayhtiöissä, kunnes vuonna 1975 hän keskeytti kaikki opintonsa. Samaan aikaan hän pääsi vakituisesti töihin Hewlett-Packardille. Tähän aikaan ajatus Applesta oli kuitenkin jo kytemässä.

Applen alkutaipaleet

Vuonna 1969 silloin 19-vuotias Wozniak tutustui vain 14-vuotiaaseen Steve Jobsiin. Tällöin mies oli jo onnistunut rakentamaan laitteen, jolla pystyi soittamaan ilmaiseksi. Wozniakin ja Jobsin tavoitteena olikin siis rakentaa tietokone. Kun tietokone valmistui, tuli sen nimeksi Apple I. Ensimmäiset päätelaitteet myytiin vain alle 700 dollarilla ja ne osti eräs tietokoneita myyvä yritys. Vuonna 1976 Applesta oli tullut virallisesti yritys, jonka suunnittelun hoiti Steve Wozniak, kun taas liiketoimintaa ja raha-asioita pyöritti Steve Jobs.

Seuraava malli saapui jo vuonna 1977 ja siitä tuli loogisesti Apple II. Kyseisestä tietokoneesta tuli menestys ympäri maailmaa. Tie tähän menestykseen oli selvä. Jobsin moderni muotoilu ja Wozniakin pettämätön elektroninen puoli olivat lyömätön yhdistelmä. Apple listattiin pörssiin vuonna 1980. Koska yritys menestyi niin hyvin, myös Wozniakista tuli miljonääri välittömästi. Seuraavan vuoden alussa kaksikko ryhtyi suunnittelemaan Macintosh 128 K -tietokonetta. Sen suunnittelu keskeytyi kuitenkin Wozniakin osalta harmittavasti, kun hän joutui lento-onnettomuuteen.

Lento-onnettomuus

Helmikuussa vuonna 1981 Applen uuden tietokoneen suunnittelu oli jo hyvässä vauhdissa. Wozniak oli ohjaamassa pienoiskonetta, jossa olivat kyydissä hänen silloinen kihlattunsa, veljensä sekä veljensä tyttöystävä. Pienoiskone syöksyi alas ja kaikki kyydissä olleet loukkaantuivat. Wozniak kärsi useista päähän kohdistuneista vammoista, jotka aiheuttivat unettomuutta. Wozniakin oli myös vähään aikaan mahdotonta luoda uusia muistoja, koska päähän kohdistunut isku oli onnistunut aiheuttamaan niin pahan vamman. Hän ei muistanut mitään onnettomuudesta, eikä esimerkiksi omaa nimeään.

Wozniakin toipuessa onnettomuudesta Steve Jobs jatkoi tietokoneiden suunnittelua yksin. Myöhemmin mies on kuitenkin todennut, että paluu tietokoneiden pariin ja varsinkin Apple II:n tutkiskelu oli omiaan palauttamaan hänen muistinsa. Seuraavana vuonna loukkaantumisesta hän palasi täysipäiväisesti Applen palvelukseen, mutta ei kuitenkaan tuntenut enää samaa halua suunnitella tietokoneita yhdessä ystävänsä Steve Jobsin kanssa. Niinpä ajatus lähtemisestä ja uudesta urasta oli Wozniakin mielessä hyvin usein, kuten hän on myös myöhemmin antamissaan haastatteluissa kertonut.

Lähtö Applelta

Wozniak teki päätöksen lähteä Applen palveluksesta vuonna 1985. Jo sitä ennen Applen puolelta oli ollut epäluottamusta häntä kohtaan. Myös yritys oli huomannut, ettei miehellä ollut enää samanlaista paloa työhönsä. Koska Applella oli siihen aikaan jo muitakin insinöörejä palveluksessaan, Wozniak koki, ettei hänen läsnäolonsa ollut enää niin pakollista. Hän oli siis itsekin lähtemisen kannalla. Applelta lähtemisen jälkeen Wozniak möi kaikki omistamansa osakkeet, jotka olivat jo siihen aikaan useiden miljoonien arvoiset.

Applen jälkeinen ura

Applelta lähdön jälkeen Wozniak on työskennellyt useille eri yrityksille toimien insinöörinä tai keksijänä. Kaikki keksinnöt ovat kuitenkin aina liittyneet jollakin tasolla elektronisiin laitteisiin. Hänen hallussaan on myös edelleen neljä patenttia, jotka kaikki liittyvät Appleen. Nykyisen päivätyönsä lisäksi Wozniak on keskittynyt hyväntekeväisyyteen ja vapaaehtoistyöhön. Hänen sydäntään lähellä ovat erityisesti lapset ja hän onkin käynyt kouluissa pitämässä tietokonekerhoja. Hän on ollut mukana myös erilaisissa tietotekniikan alan yritysten hallituksissa, joissa hänen osaamiselleen on ollut tarvetta.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *