äppelteknik

Steve Wozniak

Stephen Wozniak syntyi vuonna 1950 San Josessa, Kalifornian osavaltiossa, Yhdysvalloissa. Hän on toinen Applen perustajista. 1970-luvun puolivälissä Wozniak ja Steve Jobs loivat yhdessä Apple I:n ja Apple II:n. Varsinkin jälkimmäinen onnistui saavuttamaan suuren suosion erityisesti Yhdysvalloissa. Siitä tuli 1970- ja 1980-lukujen myydyin tietokone. Myöhemmin Apple on onnistunut saavuttamaan entistäkin enemmän mainetta niin tietokoneillaan kuin puhelimillaankin. Wozniakin ura Applen leivissä päättyi vuonna 1985, kun hän erosi yhtiöstä omasta tahdostaan. Keksijänä työskentelevä Wozniak löysi kuitenkin uuden uran…

Continue reading

äppelteknik

Steve Jobs

Steve Jobs syntyi San Franciscossa, Yhdysvalloissa, 24. helmikuuta vuonna 1955 kahdelle opiskelijanuorelle, jotka päätyivät antamaan vauvan adoptoitavaksi. Kalifornialainen pariskunta Clara ja Paul Jobs adoptoivat vauvan ja Steve Jobs eli lapsuutensa Jobsien perheessä pitäen heitä oikeina vanhempinaan. Reedin yliopistoon Portlandiin, Oregoniin, hakeuduttuaan Jobs joutui pian jättämään opinnot kesken, sillä hän ei kyennyt maksamaan yliopiston kalliita lukukausimaksuja. Taitavana puhujana Jobs kuitenkin onnistui neuvottelemaan yliopiston kanssa mahdollisuuden käydä yhä kuuntelemassa luentoja. Jo nuoresta iästä lähtien Steve Jobs oli…

Continue reading

äppelteknik

Applen alkutaival

Applen tarina alkoi vuonna 1976, huhtikuun ensimmäisenä päivänä — aprillipilasta ei kuitenkaan todellakaan ollut kyse. Yksi yrityksen perustajista, Steve Jobs, oli hieman aiemmin tavannut tietotekniikkanero Steve Wozniakin ja Ronald Waynen. Kolmikko perusti Apple Computer -nimellä tuolloin kulkeneen yrityksen. Steve Jobsin vanhempien autotallissa syntyi Jobsin suunnittelema ja Wozniakin toteuttama Apple I -tietokone, joka tuli myyntiin vuonna 1976. Tuotannon aloittaminen oli ollut vaikeaa pääoman puuttumisen vuoksi. Rahaa saadakseen Jobs muun muassa myi Volkswagen-pikkubussinsa. Tuotannon aloittamisen mahdollistivat lopulta…

Continue reading

äppelteknik

Tervetuloa tutustumaan Appleen!

Apple Inc. on huippumenestynyt yritys, joka sai alkunsa melko vaatimattomissa oloissa vuonna 1976. Patentoidakseen ideansa joka kodin tietokoneesta, Steve Jobs joutui myymään autonsa, kun taas hänen ystävänsä Steve Wozniak luopui kalliista taskulaskimestaan. Koska tämä ei kuitenkaan millään riittänyt innovaation rahoittamiseen, he joutuivat lopulta turvautumaan riskisijoittajiin. Sijoittajien onneksi Jobsin suunnittelema ja Wozniakin toteuttama tietokone Apple I, ja seuraavana vuonna myös Apple II, saavutti huippusuosion. Tällä sivustolla käsittelemme Applen historiaa ja menestystä, sekä nykyään myynnissä olevia tuotteita.…

Continue reading